Palvelut

Jäsenedut

Kaupungin ylläpitämät palvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Teräsrautelan alueella on useita Turun kaupungin ylläpitämiä päiväkoteja; Niitunniskantien päiväkoti on alueen itäisessä osassa ja Karrinkadun päiväkoti taas pohjoisosassa sekä alueen keskiosassa sijaitsee Taoskujan päiväkoti.

Alueella lähistöllä sijaitsevat lisäksi Suikkilan ja Raunistulan päiväkodit.  Lähialueella on useita yksityisiä päiväkoteja: Auralan päiväkoti, päiväkoti Taikahattu.

Alueella on kolme koulua: Teräsrautelan alakoulu, joka sijaitsee Satakunnantien toisella puolella, tien ali pääsee alikulkutunnelin kautta.
Hepokullan alakoulu sijaitsee Markulantien ja Varkkavuorentien välittömästi läheisyydessä. Samassa pihapiirissä on myös Vuorelan erityiskoulu.
Lähistöllä on myös Rieskalähteen yläkoulu ja Raunistulan alakoulu.

Teräsrautelan koulun pihamaalta.

Alueella sijaitsee myös Antreksenkujan nuorisotalo.

Alueella on myös Liinahaan vanhainkoti, Niittypellon vanhusten palvelutalo (Niittykoti) sekä yksityiset Kuninkaanlaakson hoitokoti ja Vire -koti Nuijamaantiellä. Terveyskeskuspalvelut ovat keskustassa, Käsityöläiskadulla.

Alueella on kaksi metsäistä luonnonsuojelualuetta, joista toisella sijaitsee valaistu pururata. Alueellamme on kaksi pientä ojaa: Kuninkoja ja Kovasoja.

Kaupalliset palvelut

Alueellamme on tarjolla runsaasti erilaisia palveluja.

Länsikeskuksen kauppakeskus sijaitsee alueemme eteläreunalla ja tarjoaa runsaasti palveluja.

Länsikeskuksen kauppakeskuksessa on usean kauppaketjun marketmyymälät: CM-market, SOKOS -market PRISMA, Tokmanni,  Intersport, Halonen, Kansallinen kirjakauppa, ETOLA, Alko, Kappahl, Kultasepän liike, eläinkauppa, kirpputoreja, Hesburger, Lidl, Länsi 1 ym.

Hesburgerin parkkipaikalla REKO-tori joka toinen keskiviikko, parillinen viikko, klo 17.30 -18.

Kauppakeskuksessa on  lounasravintoloita, pizza- ja hampurilaispaikkoja, kahvila, kuntokeskuksia sekä useita erikoismyymälöitä,
Lisäksi kauppakeskuksissa on pankkiautomaatteja, postipalveluja ja kaksi apteekkia.

Liikuntapalvelut ja ulkoilupalvelut

Impivaarassa sijaitsee Impivaaran liikuntakeskus jalkapallo-, uima- ja jäähalleineen. Lisäksi alueella on nurmi- ja tekonurmikenttiä, kuntoreitti ja tennis- ja sulkapallohalli.

Alueen keskeltä löytyy monipuolinen Teräsrautelan urheilukenttä.

Ulkoilureitit ovat Suikkila, Härkämäki-Mälikkälä, Mälikkälä-Impivaara ja Impivaara-Isosuo ja Teräsrautelan esteetön kuntorata, jossa toimii myös puistokuntosali. Impivaarassa ja Suikkilassa on tenniskenttiä. Kuntosaleja löytyy Impivaaran jalkapallohallista sekä uimahallista. Impivaarassa sijaitsee lisäksi Jukupark vesipuisto ja uimahalli.

Teräsrautelan kenttä.

Alueella ei ole kirjastoa, mutta kirjastoauto pysähtyy useissa paikoissa Hepokullassa ja Teräsrautelassa.Kts www.turku.fi

Seurakunnalliset palvelut

Luterilaisen seurakunnat palvelut löydät täältä www.turunseurakunnat.fi.